Klamydia on Suomen yleisin sukupuolitauti: uusia tartuntoja todetaan vuosittain yli 12 0000. Suurin osa tartunnoista ilmenee naisilla (61%), ja tauti on yleinen etenkin nuorilla naisilla ja miehillä, kuten koululaisilla ja opiskelijoilla; tartunnan saaneista miehistä jopa 15 % on alle 20-vuotiaita. Klamydiatartuntojen määrä on pysynyt tasaisena viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta todellisuudessa tartuntojen määrä on luultavasti ilmoitettua suurempi, sillä oireettomat potilaat eivät välttämättä hakeudu testeihin ja tauti pääsee leviämään kumppanista toiseen.

Klamydian aiheuttaa Chlamydia trachomatis-bakteeri, joka leviää emätin-, anaali- ja oraaliseksin välityksellä. Klamydia on suuressa osassa tapauksia täysin oireeton, eikä potilas tiedä tartunnasta. Miehillä klamydia voi aiheuttaa virtsaputkitulehduksen tai muita virtsaamiseen liittyviä vaivoja, kuten kirvelyä ja polttelua virtsatessa, vaaleaa vuotoa virtsaputkesta tai kutinaa.

Tauti leviää helposti ja voi aiheuttaa etenkin naisilla hoitamattomana komplikaatioita, joten miesten on tärkeää käydä säännöllisesti sukupuolitautitesteissä ja ilmoittaa tartunnasta aikaisemmille ja nykyisille kumppaneille. Yleinen ohjeistus on, että mikäli harrastat seksiä vaihtuvien kumppanien kanssa tai olet harrastanut suojaamatonta seksiä, tulee sukupuolitautitesteissä käydä vähintään vuosittain.

Miten klamydia leviää?

Klamydia on bakteeri-infektio, joka leviää useimmiten seksin tai ruumiinnesteiden välityksellä. Klamydian voi saada seuraavilla tavoilla:

  • suojaamaton emätin-, anaali- tai oraaliseksi
  • seksilelujen jakaminen
  • klamydia voi tarttua myös ilman penetraatiota eli esimerkiksi hankaamalla sukupuolielimiä kumppanin sukupuolielimiä vasten
  • bakteereja sisältävän siemennesteen tai emättimen nesteiden päätyessä silmään
  • klamydia voi tarttua raskaana olevilla naisilla vauvaan synnytyksen aikana

Klamydia EI tartu ihokosketuksessa, suudellessa tai pyyhkeiden, uima-altaiden, WC-istuimien tai ruokailuvälineiden välityksellä.

Klamydian oireet miehellä

Suurin osa klamydiainfektion saaneista ei kärsi huomattavista oireista. Mikäli oireita ilmenee, ne voivat olla lieviä ja kadota itsestään muutamassa päivässä tai viikossa, jolloin potilas kuvittelee vaivan liittyvän johonkin harmittomaan aiheuttajaan.

Jos oireita ilmenee, niihin kuuluu:

  • kipu, polttelu tai epämukava tunne virtsatessa
  • vaalea ja vetinen vuoto peniksen kärjestä tai peräaukosta
  • tulehdus, arkuus ja kipu kiveksissä ja niiden ympäristössä

Peräaukon klamydiatulehdus voi oireilla kipuna, poltteluna, kutinana ja vuotona peräaukosta. Osalla potilaista voi ilmetä myös pitkittynyttä, vetisä ripulia.

Kurkun klamydiatulehdus on harvinainen, eikä se yleensä aiheuta minkäänlaisia oireita. Silmän klamydiatulehdus puolestaan voi johtaa silmätulehdukseen: punoitus, vuoto, kutina ja polttelu silmässä ovat yleisiä oireita.

Klamydian komplikaatiot

Klamydia voi heikentää hedelmällisyyttä, sillä se voi vaurioittaa siittiöitä ja arpeuttaa siemenputkea. Pitkälle edennyt, hoitamaton tulehdus voikin harvinaisissa tapauksissa johtaa hedelmättömyyteen. Klamydiatulehdus vaikuttaa myös siittiöiden tuotantoon: tartunnan saaneet miehet tuottavat siittiöitä, joilla on 80% enemmän fyysisiä poikkeavuuksia ja 10% heikompi liikkuvuus terveen miehen tuottamiin siittiöihin verrattuna.

Lisäkivestulehdus eli epididymiitti on lisäkiveksen tyypillisin sairaus. Hoitamaton klamydia voi levitä virtsaputkesta kiveksiin ja liväkiveksiin johtaen niiden kosketusarkuuteen, turvotukseen ja punoitukseen. Muihin oireisiin kuuluu kuumeilu, vilunväreet ja imusolmukkeiden turvotus. Tulehduksen aiheuttaa lähes aina klamydia tai tippuri ja se on erityisen yleinen seksuaalisesti aktiivisilla nuorilla miehillä; tästä syystä lääkäri suorittaakin lähes aina sukupuolitautitestin lisäkivestulehduksen hoidon yhteydessä. Lisäkivestulehdus voi aiheuttaa pahimmassa tapauksessa hedelmättömyyden, joten tulehdus tulee hoitaa mahdollisimman nopeasti antibioottikuurilla.

Reaktiivinen niveltulehdus on useassa nivelessä, silmissä tai virtsaputkessa samanaikaisesti ilmenevä vaiva, joka syntyy reaktiona bakteeritulehdukseen, kuten klamydiaan. Tulehdusta voi ilmetä myös naispotilailla, mutta miehillä vaiva on yleisempi ja miesten kärsimät oireet ovat usein voimakkaammat kuin naisten. Tulehdus syntyy yleensä ensimmäisten viikkojen aikana klamydiatartunnasta. Niveltulehdukseen ei ole olemassa hoitoa, mutta suurin osa potilaista paranee muutaman kuukauden kuluessa – oireita voidaan helpottaa tulehduskipulääkkeillä, kuten ibuprofeenilla.

Klamydian diagnosointi

Klamydia voidaan todeta helposti ja kivuttomasti ensivirtsanäytteestä, jota ennen tulee olla virtsaamatta pari tuntia: näin varmistetaan, että bakteereja on kertynyt virtsaan näytettä varten. Mikäli klamydiaa epäillään nielussa, silmässä tai peräaukossa, tulee näyte ottaa limakalvolta vanupuikolla.

Klamydiatestissä voi käydä välittömästi epäillyn tartunnan jälkeen, mutta usein suositellaan testin ottamista 1-2 viikon kuluttua mahdollisesta tartunnasta – näin varmistetaan, että bakteeri on todettavissa näytteestä. Muista kertoa hoitohenkilökunnalle, millaista seksiä olet harrastanut, sillä näin he osaavat ottaa testin oikeasta paikasta. Testin tulokset valmistuvat yleensä viikon kuluessa.

Miesten välinen seksi ja klamydia

Homo- ja bimiehet ovat suuremmassa riskissä sukupuolitautien tarttumiselle, sillä miehet käyttävät keskenään vähemmän kondomeja esimerkiksi siitä syystä ettei riskiä raskaudelle ole, ja tämän lisäksi peräaukkoyhdynnässä on suurempi riski sukupuolitautien tarttumiselle, sillä peräaukon limakalvot haavautuvat ja vuotavat herkemmin. Etenkin HIV, kuppa ja hepatiitit ovat selvästi yleisempiä homo- ja bimiesten keskuudessa muuhun väestöön verrattuna. On tärkeää myös muistaa, että hoitamattomat sukupuolitaudit, kuten klamydia, lisäävät riskiä HIV-tartunnalle.

Iso-Britannialaisessa terveyskeskuksessa suoritetun tutkimuksen mukaan 8% klinikalla sukupuolitautitesteissä käyneistä miesten kanssa seksiä harrastavista miehistä kärsi peräaukon klamydiasta. 69% positiivisen dignoosin saaneista ei kärsinyt minkäänlaisista oireista.

Klamydian hoito miehillä

Klamydia voidaan suurimmassa osassa tapauksia hoitaa suhteellisen helposti antibiooteilla, joiden vaikuttava ainesosa on yleensä atsitromysiini tai doksisykliini. Tulehduksen vakavuudesta riippuen käytetään joko kerta-annoksena otettavaa antibioottia (esim. Azithromycin tai Zithromax) tai pidempää kuuria (esim. Doximycin). Pidempi, miedompi kuuri voi soveltua etenkin niille potilaille, jotka ovat herkempiä antibioottien sivuvaikutuksille.

Antibiootit toimivat estämällä bakteereja muodostamasta niiden kasvulle ja leviämiselle elintärkeitä proteiineja. Bakteerit eivät pääse monistumaan ja tulehduksen eteneminen pystähtyy. Näin kehon oma puolustusjärjestelmä pääsee tappamaan jäljelläolevat bakteerit tai ne kuolevat itsestään proteiinin puutteesta, ja elimistö paranee.

Antibiootit voivat aiheuttaa tiettyjä sivuvaikutuksia, joista yleisimmät liittyvät ruuansulatukseen: potilailla voi ilmetä pahoinvointia, oksentelua, ripulia, ruokahalun heikkenemistä, sekä päänsärkyä, ihottumaa ja väsymystä. Mikäli kärsit vakavista sivuoireista lääkkeen käytön aikana tai kuurin päättymisen jälkeen, ota yhteys lääkäriin.

Jos kärsit oireilevasta klamydiatulehduksesta, lievittyvät oireet muutaman päivän kuluessa kuurin aloittamisesta.

Suurin osa tulehduksista saadaan nujerrettua yhdellä kuurilla, mutta hoidon jälkeen on tärkeää käydä uudessä testissä muutaman viikon kuluttua kuurista, jotta voidaan varmistua taudin parantumisesta. Vältä seksin harrastamista seitsemän päivän ajan kerta-annoksen nauttimisesta tai koko pidemmän antibioottikuurin ajan. Muista, että myös kumppanisi tulee käydä testeissä ja hoitaa tartuntansa, tai muutoin voitte jatkaa toistenne tartuttamista. Ota yhteys edellisiin seksikumppaneihisi, jotta he voivat käydä testeissä omilla tahoillaan ja katkaista taudin tartuntakierteen.

Klamydiatartunnan ehkäisy

Kuka tahansa seksuaalisesti aktiivinen ihminen voi saada klamydiatartunnan. Olet erityisen riskialttiissa tilassa, jos sinulla on uusi seksikumppani tai et käytä riittäviä suojakeinoja, kuten kondomia seksiä harrastaessasi.

Klamydian tartuntariskiä voidaan pienentää seuraavilla keinoilla:

  • käytä kondomia joka kerta emätin- ja anaaliseksiä harrastaessasi
  • harrastamalla seksiä vain yhden kumppanin kanssa, kun kummallakaan teistä ei ole sukupuolitauteja, on turvallisin tapa harrastaa seksiä
  • peitä penis kondomilla ja emätin suuseksisuojalla ennen suuseksiä
  • älä jaa seksileluja. Jos käytät samoja leluja eri kumppaneiden kanssa, pese ne huolellisesti käytön jälkeen tai käytä uutta kondomia jokaisen uuden kumppanin kohdalla

Lähteet:

  1. Klamydia. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Aila Tiitinen, Lääkärikirja Duodecim: terveyskirjasto.fi
  2. Klamydia. Miesklinikka: miesklinikka.com
  3. Klamydian ja tippurin hoito helppoa? Eija Hiltunen-Back, Sukupuolitautien poliklinikka, HUS: sic.fimea.fi
  4. Sisäsynnytintulehdus ja sen hoito. Pentti Heinonen, Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim: duodecimlehti.fi

Sivu päivitetty: 27.6.2017